
Kuva: Saara Salmi

Kuva: Saara Salmi
Ompelija Tipi Taskinen valmistui artenomiksi Kuopion Koti- ja taideteollisuusoppilaitoksesta vuonna 1989. Taskinen on toiminut ompelijana Kajaanin ja Helsingin kaupunginteattereissa, Teatterikorkeakoulussa ja Suomen Kansallisoopperassa sekä puvustonhoitajana Teatterikorkeakoulussa ja Lappeenrannan kaupunginteatterissa ja tällä hetkellä hän luotsaa omaa vuonna 2010 perustettua Atelje Teatro-yritystä, joka on erikoistunut vaativien teatteri-, ooppera- sekä tanssipuvustusten toteuttamiseen. Taskinen on tehnyt useita pukukokonaisuuksia mm. Tero Saarinen Companylle, Susanna Leinonen Companylle, Nina Hyväriselle ja Compañía Kaari Martinille sekä Suomen Kansallisbaletin tähtitanssija Minna Tervamäelle. Lisäksi hän on ollut mukana elokuvatuotannoissa ja Eurovision laulukilpailun pukujen toteutuksessa.