”Hän tunsi compás-rytmin, hengitti sitä ja pystyi jopa tekemään siitä pilaa”
- Roni Martin
Pretzl Beats julkaisee Roni Martinin 4movements for movement-levyn 15.10.2011. Kokoillan tanssiteoksia varten tehdyistä sävellyksistä koottu levy esittelee otteita neljästä eri nykyflamencokokonaisuudesta.
Teoksista kolme on sävelletty Compañía Kaari Martinille ja yksi tilausteoksena Nuevo Ballet Españolin taiteelliselle johtajalle, koreografi-tanssija Ángel Rojasille. Yksi levyllä edustettuna olevista teoksista on Peppi Pitkätossu, joka palkittiin myös Vuoden teatterimusiikkiteko 2009 -palkinnolla.
Flamencon maailma avasi yhdeksän vuotta sitten täysin uuden ulottuvuuden Roni Martinin muusikon uralla. Hän kertoo ensiaskelistaan flamencon saralla seuraavaa:
”En rehellisesti sanottuna tiennyt, mitä odottaa, sillä yksikään koreografi ei ollut aiemmin astunut äänitysstudiolleni. Se oli kerta kaikkiaan mullistava kokemus, kirjaimellisesti. Hän ei pelkästään tuntenut compás-rytmiä, hän hengitti sitä ja pystyi jopa tekemään siitä pilaa. Hänen rytmitajunsa tuntui käsittämättömältä. Hän oli perkussionisti, tanssija ja solisti yhdessä ja samassa, henkeäsalpaavassa pakkauksessa. Tänä päivänä tiedän, että maailmassa on vain muutamia tanssijoita, jotka omaavat tuon kyvyn. Hän oli tanssija Kaari Martin. Tuleva vaimoni ja kaikista tärkein musiikillinen partnerini.”
Tänä päivänä Martin kuuluu nykyflamencosäveltäjien eturiviin ja johtaa Compañía Kaari Martinia yhdessä koreografi-tanssijavaimonsa kanssa. Martinin musiikki pyrkii ajattomuuteen ja haastaa kuulijaansa. Teoksissa yhdistellään myös eri musiikkigenrejä ennakkoluulottomasti.
Levyn nimi 4movements for movement viittaa Martinin työhön ja työskentelytapoihin. Tanssiteoksia säveltäessään hän kirjoittaa musiikkia liikkeelle, ”for movement”, tiiviissä yhteistyössä koreografin kanssa. Toisaalta nimi viittaa musiikkitermiin ”movement”, joka tarkoittaa osaa laajemmasta musiikkiteoksesta. Levy kokoaa siis neljä Martinin säveltämää kokonaisuutta tanssille.
Levyä jakelee Suomessa Töölön Musiikkitukku.
Levynjulkistuskeikka spontaanien live-esitysten Flamingo-klubilla
Levynjulkistuskeikka pidetään Savoy-teatterin Katsomo-ravintolassa lauantaina 15.10.2011. Keikka on osa Compañía Kaari Martinin tuottamaa Flamingo-nykyflamencofestivaalia. Roni Martin bändeineen toimii illan pääesiintyjänä. Mukana bändissä ovat myös muun muassa Suomen eturivin muusikot Seppo Kantonen (piano) ja Sanna Salmenkallio (viulu).
Klubilla nähdään myös useita yllätysesityksiä muun muassa festivaalin ulkomaalaisten vierailijoiden toimesta Absolute Flamingo-hengessä. Muilta osin musiikista vastaa Dj Didier, joka miksaa flamencoa muun muassa rytmimusiikkiin ja hiphopiin.
Illan avaa ranskalaisohjaaja Dominique Abelin Berliinin elokuvajuhlilla palkittu dokumentti Polígono Sur, jonka Abel saapuu itse esittelemään. Elokuva on raju kuvaus Sevillan laitakaupunkialueen Tres Mil:n mustalaistaiteilijoiden elämästä ja taiteen tekemisestä. Olosuhteet ovat rankat, huumeongelma on mittava, eivätkä taksit suostu ajamaan alueelle. Taidetta kuitenkin tehdään – ympäristöstä huolimatta! Palkittua dokumenttia on esitetty ympäri maailmaa.
Lisätiedot:
Roni Martin (s. 1976) on suomalainen muusikko, säveltäjä, sanoittaja ja tuottaja. Martin on tehnyt uransa aikana musiikkia muun muassa tanssiteoksiin, elokuviin ja multimediateoksiin sekä työskennellyt tuottajana. Hän on esiintynyt myös useissa eri kokoonpanoissa kuten rockyhtye Winhassa ja Revolution Soul Bandissa. Muusikon ensimmäinen sooloalbumi ”Roni Martin”, joka tunnelmoi soulin, flamencon ja laulelman maisemissa, ilmestyi helmikuussa 2010.
---4 MOVEMENTS FOR MOVEMENT-levyllä mukana olevat teoskokonaisuudet---
Kerro minulle sade (2006) on tummasävyinen nykyflamencoteos, jonka vivahteikas ja täynnä yllätyksiä oleva musiikki säestää tarinaa ihmisluonnosta, riippuvuudesta ja uusiutumisesta.
Soolotrilogia osat I & II (2007 & 2010) on kunnianosoitus flamencon historialle. Musiikin modernit sävyt noudattelevat klassisia aihioita ja hellivät siten flamencon vuosisataista perinnettä.
Poemas que bailan (2007) – ”tanssivat runot” – on tilausteos Ángel Rojasille, yhdelle sukupolvensa menestyneimmistä flamencotanssijoista. Rojasin omiin runoihin sävelletty teos maalaa kuvan elämän pienistä hetkistä: sanoista, liikkeistä, sydämestä, totuudesta.
Peppi Pitkätossu (2009) on Compañía Kaari Martinin huikea versio Astrid Lindgrenin satuklassikosta. Huvikummusta kajahtaa, kun Peppi pistää flamencoksi. Martinin musiikki ja humoristiset tekstit ovat ihastuttavan anarkistisia ja peppimäisen tinkimättömiä. Teoksen freestyle-räpeistä vastaa huikea sanaseppo Ruudolf. Martin palkittiin teoksesta Vuoden teatterimusiikkiteko -palkinnolla.
---TAUSTA---
"Varmista vaan, että se kuulostaa ISOLTA!”
“Onko ehdotuksia, miten..?”
“Echo ja reverb – kaiku ja viive…”
“Ok”
Näin alkoi ensimmäinen flamencosessioni mentorini, kollegani ja ystäväni Jukka Orman opastuksella. Hän olisi toki voinut kertoa minulle paljon muutakin, olihan hän yksi Suomen flamencoskenen pioneereista 80-luvulla. Mutta Jukka tiesi tuolloin sen, minkä minäkin nyt: Flamenco täytyy ensin kokea.
Samana päivänä kuulin ensimmäistä kertaa soleáa, ja se räjäytti tajuntani. Mikään aiempi tietämykseni musiikista ei voinut valmistella minua tuohon kokemukseen. Biisin soidessa päässäni pyöri ainoastaan yksi ajatus: “Miten ihmeessä he voivat soittaa yhdessä tuolla tavalla, etääntyä niin kauas toisistaan ja yhtäkkiä kasata soiton täysin yhteen!”. Musiikin kuulemaani teokseen oli säveltänyt Rauli Rantanen, mies, joka näytti varakkaalta perulaiselta huumediileriltä mutta puhui vahvaa Hämeen murretta ja soitti flamencokitaraa ainutlaatuisella tavalla. Kysyessäni häneltä kuulemani fantastisen musiikin salaisuutta, Rauli totesi ainoastaan: “Ymmärrät, kunhan näet tanssin”.
Niin, tanssi. Flamencossa musiikki on yksi asia, mutta tanssiin yhdistettynä kokonaisuudesta syntyy ainutlaatuista taidetta. Flamencossa musiikki ja tanssi nivoutuvat saumattomasti yhteen ja luovat totaalisen liikkeen ja äänen symbioosin. Espanjan kielen termi compás ei viittaa ainoastaan musiikillisiin aika-arvoihin tai musiikin, laulun ja tanssin yhteispeliin. Se tarkoittaa toki niitäkin, mutta kuvaa samalla tiettyjen flamencotyylien tunnelmaa. Muusikon, tanssijan ja koreografin täytyy kaikkien tuntea flamenco sisimmässään. Muuta tapaa ei ole.
Pari päivää myöhemmin teoksen koreografi käveli studiooni kuulemaan, mitä olemme saaneet aikaan. En rehellisesti sanottuna tiennyt, mitä odottaa, sillä yksikään koreografi ei ollut aiemmin astunut äänitysstudiooni. Se oli kerta kaikkiaan mullistava kokemus, kirjaimellisesti. Hän ei pelkästään tuntenut compás-rytmiä, hän hengitti sitä ja pystyi jopa tekemään siitä pilaa. Hänen rytmitajunsa tuntui käsittämättömältä. Hän oli perkussionisti, tanssija ja solisti yhdessä ja samassa, henkeäsalpaavassa pakkauksessa. Tänä päivänä tiedän, että maailmassa on vain muutamia tanssijoita, joilla on tuo kyky. Hän oli tanssija Kaari Martin. Tuleva vaimoni ja kaikista tärkein musiikillinen partnerini.
Kaikki tämä tapahtui vain muutamassa päivässä tammikuun alussa vuonna 2003. Mitä aikoja.
Tuo flamencoteos oli Companía Kaari Martinin La Kalevala. Suomalaiskansallisesta mytologiasta ammentava teos toi viimein Kaari Martinin taiteen suuren yleisön tietoisuuteen. Läpimurtoteos kiteytti hänen tyylinsä ja yleisö rakasti sitä. Kaarin taide pohjautuu flamencoon, mutta hänen taiteellinen ilmaisunsa ja kielensä on aina ollut hänen omaansa.
Vain kuukausia La Kalevalan ensi-illan jälkeen perustimme kokoonpanon, jonka ohjelmisto perustui Pentti Saarikosken runoihin säveltämiini lauluihin. Mukana olivat Kaarin lisäksi Rauli Rantanen ja Jukka Orma. Bändi työskenteli intensiivisesti kahden vuoden ajan, ja biisit koottiin myös levyksi. Samalla teimme myös ensimmäisen lastenteoksemme, Jöröjukan.
Vuonna 2005 teimme yhdessä ensimmäisen nykyflamencoteoksemme Kerro minulle sade. Myös tämän teoksen ympärille koottiin varsinainen dream team. Joukkoon liittyivät suurenmoinen flamenconero Rafael Jimenez "Falo" ja pianisti Pablo Suárez, jotka molemmat kuuluvat aikamme virtuoosisimpiin flamencomuusikoihin. Tähän mennessä olin alkanut varsinaiseksi flamenconörtiksi, elin ja hengitin flamencoa ja opiskelin sitä vakavasti ja tunteja laskematta. Kokonaisuuteen panostaminen kannatti: se palkittiin ensimmäisenä ulkomaalaisena teoksena arvostetussa Madridin koreografiakilpailussa. Myöhemmin teimme kaksi osaa Kaari Martinin soolotrilogiaan, ja vuonna 2009 toteutimme pitkään suunnitellun teoksemme Peppi Pitkätossun Helsingin Juhlaviikoille. Myös tässä, Kansallisoopperan Alminsalissa esitetyssä teoksessa oli mukana tiimi huippuosaajia: Rafael Jimenz (”Falo”), Juan Antonio Suárez (”Cano”), Mikki Kunttu, Rosa Liksom ja puvustaja Erika Turunen, vain muutamia mainitakseni.
Kaarin viimeisin teos oli tulkinta Sibeliuksen viulukonsertosta. Duetto Kaarin pikkuserkun, Kansallisoopperan tähtiballerinan Minna Tervamäen kanssa esitettiin kuudesti täyteen myydylle Savoy-teatterille syksyn 2010 ja kevään 2011 aikana.
Kootessamme musiikkia 4movements-kokoelmaa varten, tajusin taas, että kysymys ei ole ainoastaan minun musiikistani. Olen vain yksi purtilon seiloreista. Kaari ja minä toimimme kapteeneina, mutta lopputulos syntyy kollektiivisesta yhdessä tekemisestä. Musiikkini ei olisi syntynyt ilman mukana olevia ihmisiä. Ja mikä tärkeintä, kun teatterimusiikki irrotetaan sen normaalista kontekstista – tanssiteoksesta, jota varten se on sävelletty – se on täysin oma, erilainen kokemuksensa. Tämä on luonnollisesti ohjannut myös levyn työstämistä: mukaan on valittu ensisijaisesti materiaalia, joka toimii yksinään, ilman tanssia.
Kaikki levyllä oleva musiikki sävellettiin alun perin liikettä varten. Siispä sulje silmäsi, kuuntele tarkasti ja –tanssi on siinä.