Roni Martinille Vuoden teatterimusiikkiteko -palkinto
Säveltäjä Roni Martinille on myönnetty Vuoden teatterimusiikkiteko -palkinto. Tunnustus jaettiin nyt ensimmäistä kertaa
järjestetyssä, näyttämötaiteen tekijöitä ja ilmiöitä palkitsevassa Thalia-gaalassa Suomen Kansallisteatterissa.
Martin sai palkinnon Compañía Kaari Martinille säveltämänsä Peppi Pitkätossu -tanssiteoksen musiikista. Helsingin Juhlaviikoille
2009 valmistuneessa koko perheen tanssiteoksessa Huvikummun rouvien teekupit kilisevät, kun maailman vahvin tyttö pistää
yllätyksellisesti flamencoksi.
Perusteluissaan palkintolauta painotti luovuutta, rajoja rikkovaa näkemystä, elämyksellisyyttä sekä rakenteellista merkittävyyttä
koko teoksen kannalta.
”Yllätyksellisyyttä oli jo perusasetelmassa, jossa Pohjolan oma Peppi ja muu seurue tanssivat flamencoa läpi teoksen. Kontrastinen
lähtökohta toimi mainiosti. Ehkä on niin, että epäkonventionaaliselle Peppi Pitkätossulle pitää säveltää teoksen odotuksiin nähden
yllätyksellistä musiikkia, jotta vastakohtiin perustuva jännite voi rakentaa alusta loppuun säilyvän voimakkaan tunnetilan”,
lautakunnan puheenjohtaja, säveltäjä Olli Koskelin summaa.
Seuraava musiikillinen laajennus: sooloalbumi Roni Martin
Roni Martin (s. 1976) on suomalainen muusikko, säveltäjä, sanoittaja ja tuottaja. Hän toimii myös Compañía Kaari Martinin
taiteellisena johtajana yhdessä tanssija-koreografi Kaari Martinin kanssa.
Uransa aikana monipuolinen muusikko on tehnyt musiikkia muun muassa tanssiteoksiin, elokuviin ja multimediateoksiin sekä
työskennellyt tuottajana. Seuraava laajennus Martinin muusikonuralla on 24.2. julkaistava sooloalbumi Roni Martin. Timmion
recordsin julkaisema levy ammentaa inspiraatiota muun muassa soulista, flamencosta ja suomalaisesta laulelmasta.
Thalia-gaala palkitsee näyttämötaiteen tekijöitä ja ilmiöitä
Nyt ensimmäistä kertaa järjestetty Thalia-gaala palkitsee jatkossa vuosittain näyttämötaiteen parhaita tekijöitä, produktioita ja
ilmiöitä. Gaalan alle on toisaalta koottu alan yhteisöjen aiemmin eri tilaisuuksissa jakamia palkintoja sekä toisaalta luotu aivan uusia
palkintokategorioita. Jokaisella kategorialla on oma alan asiantuntijoista koostuva raatinsa. Vuoden teatterimusiikkiteko -palkinnon
jakamisesta vastaavat Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry sekä Suomen Säveltäjät ry.
Thalia-gaalan suojelija on Tasavallan Presidentti Tarja Halonen. Tilaisuuden järjestämisestä vastaa Suomen Teatterijärjestöjen
Keskusliitto yhteistyössä teatteri-, tanssi- ja sirkusalan muiden järjestöjen kanssa.
Lisätietoja ja pressikuvat / Roni Martin, Compañía Kaari Martin:
Minna Korpimies | minna@companiakaarimartin.fi | 050 387 7325 | www.companiakaarimartin.fi
Lisätietoja Thalia-gaalasta:
Matti A. Holopainen | matti.holopainen@suomenteatterit.fi | Johan Storgård | johan.storgard@svenskateatern.fi
Compañía Kaari Martin on vuonna 2002 perustettu itsenäinen tanssiryhmä, jonka teokset ovat laajentaneet käsitystä flamencosta kansainvälisenä nykytaiteena. Nykyflamencon terävimpään kärkeen kuuluvan ryhmän ohjelmistossa flamencon tekniikka yhdistyy nykytanssin vapauteen. Ryhmä on saanut tunnustusta myös ulkomailla: Kerro minulle sade palkittiin Madridin koreografiakilpailussa 2006 ensimmäisenä ulkomaalaisena teoksena kilpailun viisitoistavuotisen historian aikana.
Peppi Pitkätossu -tanssiteoksessa Huvikummun rouvien teekupit kilisevät, kun maailman vahvin tyttö pistää yllätyksellisesti flamencoksi.

Kuvat: Nauska
