Roni Martin

Kuva:Nauska

Säveltäjä, sanoittaja, muusikko, tuottaja, Compañía Kaari Martinin ja Flamingo-nykyflamencofestivaalin taiteellinen johtaja.

 

”Flamencossa on itsestään selvää osata kaikki tavat säestää tanssijaa ja laulajaa. Jonkun kehittäessä ´uutta´ se on vain jatkumoa perinteeseen. Eikä flamencoa tehdä enää vain Andaluciassa, vaan sama mustalaisten, iberialaisten, juutalaisten ja arabien yhteiskulttuurista lähtenyt juttu jatkuu perinteenä ympäri maailmaa.”


Roni Martin (s. 1976) meni 7-vuotiaana kitaratunneille ja aloitti pian myös laulu- ja piano-opinnot. Popit ja bluesit isän kirjahyllystä lapsena poiminut monilahjakkuus sai kotoaan poikkeuksellisen laajan kulttuuripohjan. Perheessä sekoittui suomalaisuus, suomenruotsalaisuus ja suomenjuutalaisuus, ja vaikutteet kuuluvat yhä Martinin musiikissa.

 

Vuodesta 1988 Roni Martin on esiintynyt useissa eri kokoonpanoissa, kuten rockyhtye Winhassa ja Revolution Soul Bandissa. Hän on tehnyt musiikkia tv-sarjoihin, elokuviin ja multimediateoksiin sekä työskennellyt tuottajana ja äänittäjänä.

 

Roni Martinin yhteistyö Compañía Kaari Martinin kanssa alkoi vuonna 2003, kun hän vastasi La Kalevalan äänisuunnittelusta. Seuraavana vuonna hän sävelsi Jukka Orman ja Rauli Rantasen kanssa Jörö-Jukan musiikin, ja on siitä lähtien säveltänyt ja sanoittanut ryhmän tärkeimmät teokset. Hän myös esiintyy ryhmän esityksissä muusikkona ja orkesterin johtajana.

Lisäksi Martin on säveltänyt muille flamencoryhmille ja -koreografeille, kuten espanjalaiselle Ángel Rojasille.

 

Vuonna 2004 Martin toteutti pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa, kitaristi Jukka Orman kanssa flamencovaikutteisen musiikin kymmeneen Pentti Saarikosken runoon. Levy ilmestyi nimellä Maailmasta, ja samanniminen kiertue nähtiin ympäri Suomea. Lavalla Kaari Martin tanssi lauluihin sovittamiaan koreografioita.

Martinin viimeisin sävellystyö Peppi Pitkätossu sai ensi-iltansa Helsingin Juhlaviikoilla 2009. Soololevy "Roni Martin" ilmestyy 24.2.2010 (Timmion records).  Muita tulevia töitä ovat julkaisu 4 Movements Martinin sävellyksistä tanssille ja musiikin säveltäminen Rosa Liksomin Finlandia 3 -elokuvaan. Lisäksi Martin on mukana käsikirjoittamassa kahta tanssielokuvaa Kaari Martinin koreografioihin.

 

www.ronimartin.fi

www.myspace.com/ronimartin