

Säveltäjä, sanoittaja, muusikko, tuottaja, Compañía Kaari Martinin ja Flamingo-nykyflamencofestivaalin taiteellinen johtaja.
Musiikin monitoimimies Roni Martin (s. 1976) on esiintynyt useissa eri kokoonpanoissa, kuten rockyhtye Winhassa ja Revolution Soul Bandissa. Hän on tehnyt musiikkia tv-sarjoihin, elokuviin ja multimediateoksiin seka työskennellyt tuottajana ja äänittäjänä.
Roni Martinin yhteistyö Compañía Kaari Martinin kanssa alkoi vuonna 2003, kun hän vastasi La Kalevalan äänisuunnittelusta. Seuraavana vuonna hän sävelsi Jukka Orman ja Rauli Rantasen kanssa Jörö-Jukan musiikin, ja on siitä lähtien säveltänyt ja sanoittanut ryhmän tärkeimmät teokset. Hän myös esiintyy ryhmän esityksissä muusikkona ja orkesterin johtajana. Lisäksi Martin on säveltänyt muille flamencoryhmille ja -koreografeille, kuten espanjalaiselle Ángel Rojasille.
Vuonna 2004 Martin toteutti pittkäaikaisen yhteistyökumppaninsa,kitaristi Jukka Orman kanssa flamencovaikutteisen musiikin kymmeneen Pentti Saarikosken runoon. Levy ilmestyi nimellä Maailmasta, ja samanniminen kiertue nähtiin ympäri Suomea. Lavalla Kaari Martin tanssi lauluihin sovittamiaan koreografioita.
Roni Martinin ensimmäinen soololevy “Roni Martin" ilmestyi helmikuussa 2010. Samoihin aikoihin hän pokkasi myös Vuoden teatterimusiikkiteko –palkinnon Peppiin säveltämästään musiikista.